Miten muistia voi kehittää ja parantaa?

Miten muistia voi kehittää ja parantaa?

Miten ikäihmisen tai nuoren muistia voi kehittää ja parantaa nopeasti treenaamalla

Tässä blogikirjoituksessa kerron, miten visuaalinen muisti voi helpottaa nuoria ja vanhoja ihmisiä muistamaan paremmin asioita. Arkisen esimerkin kautta kerron, kuinka se toimii.

Muistan joskus kuulleeni typerän blondivitsin, jossa päähenkilö muisteli kauppalistaa eri kehonosia hyväksi käyttämällä (esim. kurkku ja kaali). Vaikka vitsi olikin aivan höntti, siinä oli erittäin hyvä oivallus muistin parantamiseksi, jota itsekin käytän päivittäin.

Me ihmiset olemme visuaalisia eläimiä ja ymmärrämme ympäristöämme parhaiten näköhavaintoihin perustuen. Koska visuaalisuus on meille luontaisaa, miksemme hyödyntäisi sitä myös muistin parantamiseksi.

Vahva muistijälki = muistamisen arvoinen

Jotta muistijälki jäisi, tulee meidän tehdä siitä tarpeeksi vahva TAI outo. Toisin sanoen, muistijäljen tulee olla muistamisen arvoinen, jotta aivosi rekisteröisi sen. Tylsää tai liian arkista asiaa voi olla vaikea muistaa. Muistathan kaikilta lomareissuilta ne kaikkein hauskimmat tai kamalimmat kokemukset.

Esimerkiksi et muista yksityiskohtaisesti yksittäisiä askeleita kävellessäsi, kun ylität kadun tai astut katukivetyksen yli. Mutta jos astut koirankakkaan, muistat juuri SEN askeleen erittäin hyvin.

Parhaiten muistamme asiat, jotka ovat esimerkiksi eriskummallisia tai hassuja. Tällöin muistamisen tueksi kannattaa mieltää hauskoja tai hönttejä muistisääntöjä, jotka laukaisevat muistin. Seuraavaksi annan arkisen esimerkin, jonka avulla muistat kauppalistan entistä paremmin.

Muistiharjoitus - kauppareissu

Kuvitellaan, että sinun on ostettava kananmunia, leipää, omenoita, voita ja mehua. Viisi eri asiaa, jotka tulee muistaa. Testaa vaikka heti laittaa silmät umpeen ja luetella koko ostoslista. Onnistuitko..? Jos et, älä hätäänny…

Muistin avuksi käytämme päätämme, mutta emme ehkä siten, kuten nyt ajattelet. Jaamme päämme viiteen eri osaan: päälaki, otsa, silmät, nenä ja suu. Nyt yhdistämme jokaisen pään  osan muistettaviin asioihin.

Päälaki - kananmunat

Visualisoi itsesi tilanteeseen, jossa muna hajoaa päälaellesi ja valuu pitkin kasvojasi.

Otsa - leipä

Näe mielessäsi otsasi paikalla iso reikäleipä, jonka reiän kohdalla on suu kertomassa niitä typeriä blondivitsejä

Silmät - Omena

Kuvittele silmiesi paikalle isot vihreät omenat, joilla tiirailet ympäröivää maailmaa.

Nenä - Voi

Tällä kertaa nenästäsi valuu räk… ei vaan sulaa voita valtoimenaan ja yrität niistää sitä parhaasi mukaan.

Suu - Mehu

Yrittäessäsi puhua hoksaat, että suustasi purskahtaakin sanojen sijaan mehua. Yrität olla puhumatta, koska muuten paitasi olisi ihan mehussa.

Nyt jokaiselle muistettavalle asialle on luotu jonkinlainen tarina. Ja mitä hölmömpi tai hassumpi tarina, sitä paremmin se jää mieleen. Jos kaupassa tuntuu, että jotain puuttuu, voit koskettaa eri osia, joka saattaa laukaista muistijäljen. 

Harjoittele päivittäin muistiasi

Ota muistinparannusmetodi käyttöön ja kokeile, kuinka se sinulla toimii. Voit soveltaa sitä ensin lyhyempiin listoihin ja sitten pidempiin. Muistaaksesi asiat lähdet kronologisesti päälaelta alaspäin, kunnes ostoskori on täynnä.

Samaa tekniikkaa voidaan soveltaa esimerkiksi opiskeluun. Tekemällä harjoitteita päivittäin, voit kehittää muistiasi paremmaksi.

Muistihaaste

Kirjoita ylös 15-20 asiaa ja yritä muistaa ne hetken kuluttua.

Muistamisen arvoisia hetkiä toivottaen,

Henry

P.S. Stressi saattaa vaikeuttaa asioiden muistamista. Kokeile Niskakeinua niskojen rentouttamiseen ja stressin vähentämiseen työpäivän tai koulupäivän aikana tai jälkeen.