Suomessa ilmainen toimitus +85€ tilauksiin | 90 pv. palautusoikeus | Suomalainen verkkokauppa

Motivaatio - ympäristöön vaikuttamalla parempi motivaatio

Lukuaika 3 min.

Motivaatiota voi parantaa muokkaamalla ympäristöään tukemaan haluttuja tavoitteita.

Mihin motivaatiota tarvitaan? Miksi pitäisi olla motivoitunut? Vastaus lyhyesti: motivaatiota tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen.

Lähes kaikilla meillä on suurempia tai pienempiä tavoitteita. Tavoitteet voivat liittyä terveyteen, ulkonäköön, onnellisuuteen, taloudelliseen riippumattomuuteen tai mihin tahansa muuhun. 

Kannattaa siis analysoida tavoitteensa huolella: mikä on todellinen tavoite. Voit katsoa aiheeseen liittyvän videon tästä.

Esimerkiksi tavoite pudottaa painoa voi olla todellisuudessa ulkonäköön liittyvä syy, jonka voi yksinkertaisesti saavuttaa hyväksymällä itsensä sellaisena kuin on ja valitsemalla soveliaampia vaatteita.

Toisaalta, tavoitteen mukana voi tulla muitakin hyötyjä. Esimerkiksi painon pudottaminen kohentaa terveyttä ja lisää hyvinvointia, myös henkistä. 

Ympäristö, ärsykkeet ja halut

Ympäristössämme on runsaasti erilaisia ärsykkeitä, joiden vaikutus riippuu aiemmista kokemuksistamme. Ympäristö voi olla fyysinen (kaupat, koti, lähiseutu, ihmiset jne) tai digitaalinen (sosiaalinen media, iltapäivälehtien sivustot jne).

Esimerkki: Jos emme olisi koskaan maistaneet suklaata, sen näkeminen ei herättäisi meissä minkäänlaista reaktiota. Mutta suurin osa meistä on maistanut suklaata ja sen näkeminen saa veden herahtamaan kielelle, koska makunystyröitä kutkuttanut muisto synnyttää halun.

Fyysinen ympäristö

Fyysiseen ympäristöön voi vaikuttaa valitsemalla vaihtoehtoisia reittejä liikkua, kodin järjestelyillä tai seuran, jossa viettää aikaansa. 

Esimerkiksi reitin voi valita yrittämällä välttää karkkihyllyn kaupassa tai Drive-in hampurilaisravintolat ajoreitin varrella. Tällöin on myös tiedostaen tehnyt valinnan kieltäytyä tavoitteiden tiellä olevasta ärsykkeestä.

Sen sijaan ympäristöön voi tietoisesti istuttaa tavoitteita kohti vieviä ärsykkeitä. Esimerkiksi jättämällä jumppakuminauhan esille, jotta ohi kulkiessaan voi tehdä pari toistoa, leuanvetotangossa pari leukaa… Tai hups, 10 kahvakuula heilautusta matkalla keittiöön.

Myös aterioita voi tehdä valmiiksi ennakkoon, jotta niiden syöminen on kätevää. Ympäristöään muokkaamalla motivaatiota ei tarvitse sen enempiä kaivella esiin, jos oikean ratkaisun valitseminen on tarpeeksi helppoa. 

Motivaatio

Digitaalinen ympäristö - algoritmit antaa mitä tilaat

Algoritmit valitsevat meille “sopivaa” materiaalia, mikä perustuu aiempaan digitaaliseen käyttäytymiseen: hakuihin, tykkäyksiin, kommentteihin, mahdollisiin ryhmiin kuulumisiin ja monenlaisiin muihin asioihin.

Jos etsimme siis jatkuvasti herkullisimpia kakkuohjeita, algoritmit syöttävät meille niihin liittyvää materiaalia. Jos tavoitteena olisi painonpudotus ja Facebook esittelee meille herkkuja, voi motivaatio olla aika kovilla.

Hyvä uutinen on se, että algoritmit oppivat nopeasti myös uudet kiinnostuksen kohteet. Kun alat etsimään ja tykkäilemään terveyttä edistäviä asioita, on digitaalinen “tarjoilu” sen mukaista. Uusilla valinnoilla voit luoda itsellesi “sopivampaa” digitaalista ympäristöä. 

Esimerkki ympäristön muokkaamiseksi painonhallinnassa

Tavoite: Tiputtaa pitkällä aikavälillä painoa ja voida paremmin.

Motivaation esteet / negatiiviset mielihalut: Roskaruoka, suklaa ja alkoholi.

Kuviteltu henkilö on harrastanut ns. jojollua dieeteissä. Hän syö kuin hiiri päiväsaikaan, mutta illalla on taas nälkä. Tulee ahmittua ja yö nukutaan huonosti täydellä vatsalla. Dieetin aikana homma lähtee hyvin käyntiin, mutta mielihalut vievät voiton. Henkilölle liikunta ei ole täysin tuntematonta, mutta motivaatio ryhtyä toimeen on heikko. 

Ympäristön muokkaus

Koti: Hän vie herkut ja alkoholin pois kotoa. Ei siis ainoastaan pois silmistä, vaan kokonaan pois. Hän piilottaa television kaukosäätimen astetta hankalampaan paikkaan, jotta sohvalle lysähtäminen lempisarjaa katsomaan ei olisi liian helppoa.  

Jumppavälineet, ainakin projektin alussa, esille. Mahdollisuus suorittaa muutama toisto on helppoa siltä seisomalta. 

Kauppa: Hän tietää paremmin kuin hyvin, mistä löytyy lempiherkut ja juomat. Onneksi kaupat on suunniteltu sektoreittain, joten karkit, vihannekset, oluet ja terveystuotteet eivät ole vierekkäin. Hän seuraa kauppalistaa, jossa reitti on suunniteltu valmiiksi. 

Kotimatka: Hän on tottunut nappaamaan take away -ruokaa kätevästi matkalla kotiin. Tällä kertaa hän ajaa toista reittiä, jotta pikaravintolan logokaan ei herättäisi mielihaluja.

Seura: Hän on saanut liittolaisen ja vertaistukea. Kaveri, jonka kanssa voi lähteä ulkoilemaan ja harrastamaan liikuntaa yhdessä. Kaverin kanssa lukkoon lyöty treenihetki vähentää jumppaamisesta laistamiseen. 

Digitaalinen: Hän alkaa seuraamaan sosiaalisessa mediassa terveysvaikuttajia ja liittyy painonpudottajaryhmään ja saa sieltä myös vertaistukea. Hän hakee jumppa- ja terveysvinkkejä hakukoneista, ja jättää herkkusivustot väliin.

Monesti tuloksia alkaa saamaan melko nopeasti ja motivaatio paranee. Toistuva terveellisen ratkaisun valitseminen synnyttää uuden tavan toimia. Karkkihyllyn sivuuttaminenkaan ei jonkin ajan kuluttua ole enää ylivoimaista. 

Yhteenveto 

Luo ympäristösi tukemaan tavoitteitasi ja pyri välttämään tilanteita, jotka vievät sinua kauemmas tavoitteistasi. Ei ole mitään syytä tarpeettomasti vaikeuttaa motivaatiota. 

P.S. Kivut voivat olla esteenä motivaatiolle. Niskakeinun avulla voi rentouttaa niskoja jopa 5 minuutissa. Niskakeinuttelua voi tehdä jopa keskellä päivää.